Näytetään tekstit, joissa on tunniste polttarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste polttarit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Polttarit

Postaan omista polttareistani nyt viikon myöhässä, mutta tässä on ollut niin paljon kiireitä.

Sanon jo tähän alkuun, että minulla oli juuri sellaiset polttarit josta olin haaveillut.

Polttarit vietettiin yhden kaasoistani luona kotona Kuopiossa. Ajoin Kotkasta työpäivän jälkeen ja huh, oli raskasta.

Lauantaina juhlimme polttareita kaasojeni kanssa, kaikki kolme ihanuutta olivat paikalla. Söimme ja joimme hyvin, juttelimme ja nauroimme paljon. Ruokana oli grilliruokaa jonka itse teimme (pisteet siitä, kukaan meistä ei ollut grillannut aiemmin) ihanaa salaattia, tsatsikia, patonkia ja juustokakkua, nam. Aivan ihanaa oli olla pienellä porukalla ja viettää iltaa pihapiirissä ilman baariin vaeltamista.

Tytöt olivat hommanneet minulle siivet, pannan ja taikasauvan perhosteemalla. Hauskaa.

Kiitos kaikille ihanaisille kaasoilleni ikimuistoisista ja minun näköisistä polttareista, olette todella rakkaita!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Hääjärjestelyt ehkä edistyvät

Huh. To do lista on pienentynyt puolella, mutta silti on vielä tehtävää aivan älyttömästi.

Sormus on tilattu ja hankittu
Miehen kraka ja kengät on ostettu (puku miehellä on entuudestaan)
Minun puvun korjauksista on sovittu ja se on siis kunnossa
Liinat on hankittu
Koristeita on hankittu
Ruokalista on päätetty
Juomat on hankittu
Kirkkoharjoitukset on käyty
Maistraatin paperit täytetty
Hotelli varattu
Parturiaika hääviikolle varattu

Minun polttarit olivat tänä viikonloppuna, kiitos tytöt oli uskomattoman ihanaa. Miehen polttarit ovat vielä edessä.

Häihin on aikaa muutama viikko, ja vielä aika moni asia on vielä tekemättä.
Toinen marssi pitäisi päättää
Häätanssi?
Kimppu
Vihkitilaisuuden kysymykset ja virsi
Meikkejä pitäisi ostaa.

Tällä hetkellä istun kaasoni kotona, ja toivun edellisistä polttareista, samalla kun hän tekee koekampausta.

Mutta, loppuun kuvia siitä, millaiseen hääkampaukseen pyritään, ja decorahousesta ostamani liina ja koristekivet



keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Häät ovat jo ovella.

Kohta häihin on enää kuukausi.

Kummankin polttariviikonloput on sovittu, hurjaa, mitähän meille keksitään.

Pukuni tuli, ja se on pieniä korjauksia vaille valmis. Tällaiselle tappijalalle joutuu pukua lyhentämään.

Olen kotiutunut mieheni luokse, ja elämä rullaa normaalilla painollaan, mies käy töissä, ja minä hoidan kodin. Se sopii meille kummallekkin.

Kävimme katsomassa hääpaikkaa kummankin vanhempien kanssa, ja sovimme koristeluista tarkemmin. Appiukko ostaa meille valkoista paperiliinaa 50m, joten eiköhän sillä saada pöydät koreaksi. Vielä pitäisi keksiä, mistä ostan turkoosia kaitaliinaa tarpeeksi.

Juomalista on suunniteltu, booli on päätetty, samoin kaikki muut juomat. Ruokalistakin on hyvällä mallilla, ja siitä vastaa äitini ja kummitätini. Myös hääkakku on maisteltu jo, gluteeniton aivan ihana kakku Siiskosen leipomosta. Sitä kakkua kyllä kelpaa syödä mahan täydeltä.

Mies on sovittanut pukunsa, kengätkin on kunnossa. Vielä tarvittaisiin valkoinen paita ja kraka.

Mies on hommaamassa sormuksen, kyllä jännittää millainen se sitten on. Kun näen sormuksen sitten vasta  alttarilla.

Vielä täytyisi varata hotelli, ja paljon muuta. Kampaus on päätetty mutta kimpusta ei ole tietoakaan. Huh mikä stressi. Myös kissa tarvitsisi hoitopaikan.

Mites teidän muiden hääjärjestelyt, onko kaikilla jo kaikki valmiina, ollaanko me ainoat mattimyöhäiset?

Vinkki: jos olet haaveillut tai tarvitsisin garnierin bb-voidetta, sellainen on nyt arvonnassa muotiblogissani.

anninpukeutumisleikki.blogspot.com

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

huh, rahanmenoa.

Tilattuna on:
-mekko n. 250e
-kengät (voi kun olisivat sopivat) n. 50e
-laukku n. 30e
- I do tarrat joksikin siniseksi häihin n. 10e

huh.

Taas tuntuu ettei tää häiden järjestely etene mihinkään. Vinkkejä? En oikeen tiedä mihin pitäisi tarttua.

Kuvia nuista tilatuista (ei puvusta, siitä vasta häiden jälkeen) tulee kunhan ne saapuvat.

Miehen bestman on jo suunnitellut polttarit ja kutsunut sinne vieraat, minun polttareista ei mitään tietoa. Minulle tuskin tulee sellaisiaz yllätyspolttareita kun miehelle, ennemmin rauhallista kavereiden ja ystävien kanssa oloa ja kotikutoisia hemmotteluhoitoja. Shampanjaa ja viiniä jonkun meistä kotona :)

Kun vaan pääsisi muuttamaan tuon miehen luokse. Töissä käyn selästä ja sen kivuista huolimatta, että pääsisi mahdollisimman nopeasti saman katon alle tulevan sulhon kanssa.

ps. minulla on hänelle jo huomenlahja ;)

kauniita meikkejä, varteenotettavia vaihtoehtoja



Kuvat naimisiin.infon foorumilta häämeikki-ketjusta